Uusi vuosi ja uudet kujeet

perjantai 2. tammikuuta 2015

Vai mitenkä sanonta menee?

Vuosi on vaihtunut. Joulu on vietetty. Blogi on elänyt tässä samaan aikaan hiljaiseloaan. Kuitenkin me olemme nauttineet olostamme ja tästä ajasta täysillä. 

Vanha vuosi sisälsi paljon. Päällimmäisenä vuodesta jäi äärettömän hyvä mieli. Vuosi 2014 antoi paljon. Suurimpina asioina meidän yhteisen elämän alkamisen kun muutimme saman katon alle, oman kodin osto sekä sen valmistuminen,  kihlautuminen ja työelämän hyvät uutiset. Näiden suurien asioiden lisäksi on eletty pieniä arkisia asioita, joita ei voi unohtaa. Arki on kuitenkin se, joka tekee elämän ❤

Vuoden vaihtumista vietimme kaksistaan kotona. Koti on meille molemmille paikka, jossa viihdymme. Joulukoristeet ovat vielä esillä. Sytyttelimme kynttilöitä. Herkuttelimme ja seurasimme rakettien ampumista. Lueskelimme kirjoja. Saunoimme. Jokin leffakin tuli katsottua. Kaiken kaikkiaan rentouttava ja onnistunut ilta. Pääasia oli ettei tarvinnut lähteä minnekään vaan sai rentoutua kotona.

Uudelta vuodelta voi toivoa paljon, mutta tälläkin hetkellä on hyvä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä se tuo tullessaan.

Onnekasta uutta vuotta 2015!





1 kommentti :

by mlekoshi