Koti puettuna jouluun

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Tallennan meille muistoksi kuvia kodista jouluna 2015. On mukavaa katsella ensi vuonna joulun aikaan tämän vuoden joulua ja suunnitella uutta. Samaan tapaan muistelin viime vuotta tallentamieni kuvien myötä. Samoja koristeita, mutta hieman eri paikoissa. Jotain uutta on tehnyt myös mieli hankkia. Pääasiassa uudet hankinnat ovat olleet koristeita kuuseen. Tässäpä näitä kuvia.

Tämän vuoden jouluasetelmat tein keittiön sivupöydälle ja eteisen lipaston päälle. 


Keittiöön sain joulunpunaista kulhon ja tuikkikipon avulla. 



Yllä oleva asetelma on eteisestä. Mielestäni asetelmat olivat kivoja pieniä "taideteoksia", joita jaksoi katsoa koko joulun. Taidan suunnitella ensi jouluksikin jotakin saman tyylistä. 


Keittiön pöydän yllä on Pentikin iso oksa kristalleineen. Oksaan ostimme tänä vuonna uutta. Ihastuimme käpyjä muistuttaviin palloihin. Ne löysivätkin heti paikkansa oksasta. 


Pikkujoulukuusi pääsi vanhalle, viime jouluiselle, paikalleen. Tänä vuonna hankimme pelkkien oksien tilalle huonekuusen. Kuulemma, tämän pitäisi kestää ensi jouluunkin. Saapahan katsoa, miten käypi!


Joulukuusi oli tänä vuonna uudella paikalla. Käytävälle on tullut kuluneen vuoden aikana sivupöytä, joten päätimme laittaa kuusen olohuoneen takan viereen. Paikka oli hyvä, sillä saimme nauttia kuusen valoista joka ilta tv:ta katsellessamme. 





Joulu meni nopeasti. Lähdimme jo 22. päivä ajamaan kohti Seinäjokea. Seinäjoelta joulunvietto jatkui Raumalla joulupäivänä ja kotiin palasimme tapanina. Yhteisiä vapaita oli vielä kolme päivää jäljellä. Ikää on tainnut tulla jo sen verran, että tarvitsimme joulun jälkeen muutaman päivän ihan vain lepäilyyn! ;)

Tämäkin joulu jäi hyvänä muistona mieliimme <3

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi