Kirsikkapuut kukkivat!

tiistai 16. toukokuuta 2017

Tänään oli hetki, jota odotan malttamattomana joka kevät. Kirsikkapuut ovat kukassa!

Ei ole montaakaan päivää, kun ajoin autolla näiden ihanien puiden ohi ja kukkia ei vielä ollut. Joka vuosi kirsikkapuiden puhkeaminen kukkaan tapahtuu niin salakavalasti. Tätä hetkeä pitää kyttäillä, koska kukat eivät myöskään kuki pitkään. Ne on siis nähtävä suunnitellusti, etenkin jos tarkoituksena on ikuistaa kukat kameralla 💛

Tänään töiden jälkeen aurinko paistoi ja kurvasin autollani jokirantaan. Kamera oli jo eilen takapenkillä, mutta ilma oli melko sateinen. Tänään aurinko paistoi juuri sopivasti ja ilma oli muutenkin lämpöinen. Takki sai jäädä autoon.

En ole kokenut koskaan sellaista yhteisöllisyyttä kuvatessani kuin tänään. Kirsikkapuita oli tullut kuvaamaan muitakin. Meitä oli sekalainen joukko ihmisiä erilaisine kameroinemme. Keskustelua syntyi muun muassa kirsikkapuiden sijainnista Turussa, kukkien tuoreudesta ja kukinnon kestosta, pohdimme myös sitä milloin pääsisimme kuvaamaan omenapuun kukkia. Kamerat pääsivät puheenaiheeksi myöskin. Huomasin keskustelevani erään vanhemman herran kanssa objektiiveista.









Aivan mahtava kuvausreissu. Kerrassaan voimaannuttava hetki päivässä: kirsikkapuun kukat, jotka ovat lähestulkoon parasta mitä tiedän ja mukavaa höpöttelyä vieraiden ihmisten kanssa - kaikki olimme kiinnostuneita kirsikkapuun kukista!

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

by mlekoshi